artikkelit
kokeilu:
Hermuset: Bauer Audio dps -levysoitin
ja Transfiguration Axia S -äänirasia
Julkaistu:
Hifimaailma 10/2012
klassisen musiikin puolelle. Saksalainen dps on yksi
näistä.
MÜNCHENILAISEN Bauer Audion omistaja ja suunnittelija Willi Bauer keskittyy tuotteisiinsa. Niissä on joustavat
vaimennuspalat, joiden varaan asetetaan ylärunko.
Ylärungon saa vaateriin metallikuppien korkeutta säätämällä.
Ylärunko on kaksikerroksinen. Idea on se, että eristetyllä alarungolla
istuvan moottorin värinät jäävät sinne eivätkä välity
ylärunkoon. Laitearviot perustuvat
vankkaan kokemukseen useiden vuosikymmenien ajalta.
54
innovaatioita
Uusia levysoitinmerkkejä
putkahtelee edelleen. Rakenteen fiksuus tulee esiin jo
soittimen kokoamisvaiheessa, varsinkin jos samalla
kuulee ratkaisujen perustelut.
Alimmaiseksi tulee tiiviistä vaahtomuovista tehty
levy.
Sen päälle asetetaan noin sentin paksuinen alumiininen alarunko, johon moottori on kiinnitetty. Alarungossa on kolme metallikuppia. hermuset
Bauer Audio dps -levysoitin ja Transfiguration Axia S -äänirasia
Teksti Matti Hermunen Kuvat Mauri Eronen
Toimivia
kuka
Matti
Hermunen on
helsinkiläinen pitkän linjan
hifiharrastaja. Ylärungon yläosa on mustaa akryyliä.
Ylärungon vasemmassa etuosassa on moottorin
mentävä aukko. Alempi kerrosrakenteinen osa on noin 3 cm paksu. Välttämätön kerrotaan koreilematta, mutta hehkutus ja
mystiikka puuttuvat.
Pyöritinkoneiston ja kahden virtalähteen ohella
tuotannossa on oma äänivarsi, phonoaste ja erikseen
ostettava pölykansi.
Hätäinen saattaa ihmetellä, mikä tässä nyt on ihmeellistä:
Kerrosrakenteinen runko, johon saa valmistajan
oman äänivarren tai sen voi tilata porattuna käyttäjän
valitsemalle äänivarrelle ja jolle on kaksi virtalähdevaihtoehtoa. Tämä näkyy valmistajan kotisivuilla ja soittimen dokumentaatiossa. Eikö näitä ole tehty maailman sivu?
Aidosti uutta tekniikkaa
Bauerin soitin on teknisesti erinomaisen kekseliäs ja
käytännössä toimiva. Hänen musiikinkuuntelunsa painottuu
vahvasti ns. Myös elokuvat ja
niiden monikanavaäänentoisto ovat
kiinnostuksen kohteita.
Nimikkopalstallaan hän testaa intohimonsa kohteena olevia, usein sangen hinnakkaita hifituotteita. Osa niistä
on vanhan kertausta: käytetään
kokeiltuja ratkaisuja ja lainataan
loput kilpailijoilta. Joustava vetohihna eristää moottorin ja
levylautasen toisistaan.
Levylautasen laakerissa on käännetty rakenne. Pallon päälle laskeutuu laake-. Sitten on oikeasti
uudenlaisia ja hienosti soivia
soittimia. Suurieleinen
markkinointi ei ole hänen lajinsa. Siinä on kolme vanerilevyä ja niiden välissä vaimennuslevyt ja päällimmäisenä korkkilevy. Laakeripesän pohjalla seisoo 10 mm läpimittainen volframitappi, jonka päähän hiotussa syvennyksessä istuu
rubiininen laakeripallo
Katkenneen hennon johtimen kolvaaminen on taitolaji, joten varovainen kohtelu on paikallaan.
Vakiovarusteena on kevyehkö levyklamppi, jota
neuvotaan kiristämään vai sen verran, että levy painuu kevyesti lautasta vasten.
Soittimella on kolmen vuoden takuu, joten valmistajalla on selvästi luottamus rakenteen toimivuuteen.
Kiinnostava äänirasia
Polarvox oli asentanut soittimeen valmiiksi Transfigurationin Axia S -rasian, joka 1 500 euron hinnastaan
huolimatta on malliston edullisemmasta päästä. unipivot, eli se laakeroitu yhdestä pisteestä.
Tarpeettomat liikkeet vaimentuvat upottamalla laakeri silikonikylpyyn.
Äärimmäisen hennot signaalijohdot on vedetty ilman katkoksia äänirasian terminaaleilta WBT:n
0102AG-sarjan liittimille. Toimintaperiaatteeltaan varsi on ns. Vaikka
se tekee varmasti hyvää äänenlaadulle, pitemmän
päälle kansi on pakko-ostos. Normaaleissa ratkaisuissa moottori vetää herkällä laakerilla varustetun levylautasen liikkeelle ja korjailee sen nopeutta tarpeen mukaan, mutta dps:n moottori joutuu
työskentelemään vakioteholla. Ei myöskään
levyjen hankalilla loppu-urilla.
Soittimen käsittely on jäykän rakenteen ansiosta
helppoa, ja äänivarren viskoosivaimennus tekee sen
liikkeistä ennustettavan. Laakeroinnin idea
on nerokas.
Tehokas moottori tempaisee akryylisen, suhteellisen kevyen levylautasen kerralla käyntiin. Kokeilussa olleessa soittimessa oli virtalähteen kolmosversio.
Bauerin tuore äänivarsi on hiilikuitua; pituus on
239,4 mm ja massa 14 g. Rivakka käynnistyminen oli
miellyttävä ominaisuus.
Kokeilussa ollut soitin tuli ilman pölykantta. Sen pitää kuitenkin olla käden ulottuvilla, koska käynnistys ja nopeudenvalinta
tehdään kääntämällä virtalähteen etuseinän kytkintä.
Virtalähteestä on tarjolla kaksi versiota, dps 2 ja 3.
Kolmonen on merkittävästi järeämpi, ja on helppo uskoa, että dps:n kaltaisessa jatkuvaan tasaiseen vetoon
perustuvassa ratkaisussa kykenevästä virtalähteestä
on apua. Liitäntäjohto on noin metrin pituinen, joten powerin voi sijoittaa tarkoituksenmukaisesti. Parempaa janoavalle on tarjolla Phoenix S (2 500 ?), ja
loppuvuodesta on tulossa huippumalli Proteus.
Transfigurationin tavaramerkki on ns. Sovitusimpedanssiksi suositellaan noin 100 ohmia.
Käytössä olleesta Lehmann Audion Black Cube SE
-phonoasteesta löytyi juuri sopiva sovitus. Yokeless
Ring Magnet-rakenne, jonka avulla kela-ankkuri saadaan asettumaan magneettivuohon halutulla tavalla.
Tämän pitäisi kuulua tarkkana toistona. Vaikka omistaja ei häiriintyisikään mustalla akryylillä helposti näkyvästä
pölystä, lautaselle ja äänivarren laakeriin kerääntyvä
pöly tuottaisi ajan mittaan ongelmia.
On se ihme
Vinyylin magia vei mennessään heti kättelyssä, taas
kerran. hermuset
roinnin ainoa liikkuva osa, polymeeristä tehty yläosa.
Se nojaa laakerin alaosaan O-renkaan välityksellä.
Laakeri on täytetty silikonilla.
Laakerin kitka on poikkeuksellisen suuri; täysin
päinvastoin kuin mihin on totuttu. Axia S ja
Lehmann pitivät toisistaan; kohina ei häirinnyt ja
maadoitus pelasi, joten hurinatkin jäivät pois.
Vaikka Ortofonin testilevyllä mitattu seurantakyky
varsinkaan sivusuunnassa ei ollut hääppöinen, niin
musiikilla seurannassa ei ollut ongelmia. Väite on, että kun kevyen levylautasen veto pidetään vakiona kitkan avulla,
soittimen nopeus pysyy tasaisempana kuin jatkuvasti
nopeutta korjaavassa ratkaisussa.
Metalliin koteloitu synkronimoottori saa voimansa
virtalähteeltä viisinapaisen liittimen kautta. Dps-Axia yhdistelmän toisto oli valloittavan
tarkkaa, elävää, läpinäkyvää ja monisävyistä.
Tuntui että männävuosina lukemattomia kertoja läpisoitettuihin kappaleisiin löytyi hätkähdyttävän paljon entistä luonnollisempaa läpinäkyvyyttä, sävyjen
moninaisuutta, eheyttä ja ennen kaikkea vaikutelma,
että ollaan astetta lähempänä elävää musiikkia.
55
Eikä lähes yhtä
maineikkaan trumpettitaituri Maurice Andren ja
kumppaneiden liittyminen joukkoon täysin voimin
millään tavalla heikentänyt kokonaisuuden läpinäkyvyyttä ja elävyyttä.
Tyylillisesti toisesta laidasta, mutta yhtä vakuuttava
oli Steve Gaddin ja Eddie Gomezin rytmisektio Chick
Corean Friendsillä. Tai ehkä kyse ei ollut niinkään yksityiskohdista kuin luonnollisen oloisesta elävyydestä ja sävykkyydestä.
Martti Talvelan väkevä tulkinta Mussorgskin Boris
Godunovin nimiosassa välittyi kaikkine nyansseineen.
Samoin voutien komentelut ja kansaa markkeeraavan
kuoron deklamaatiot.
Tällä levyllä jousisointi oli kohdallaan, väriä ja valööreja löytyi. Dynamiikka taas tarkoittaa sekä
kykyä pysyä mukana suurissa nousuissa ja laskuissa,
mutta myös kykyä välittää koko ensemblen voimakkuuden ja tempon hienovaraiset vaihtelut tai vaikkapa
rumpalin intensiteetin muutos muun porukan taustalla. hermuset
Bauer Audio dps -levysoitin ja Transfiguration Axia S -äänirasia
Balanssi painottui hieman yläpäähän. Minulle Axia riitti hyvin. Monella rocklevyllä turhan kirkas yläpään sävy ei nyt ollut ongelma.
Lievää himoa
Dps?Axia S -kombinaation vahvuudet nousivat esiin
vastustamattomasti kerta toisensa jälkeen: vakaus,
selkeys ja dynamiikka.
Vakaus tarkoittaa äänikuvan stabiiliutta; esiintyjien
suhteet ja etäisyydet toisiinsa ja musiikin horjumattomuus lajista riippumatta. pyörityskoneisto
2 790 . Aktiiviharrastaja ehkä kokeilisi sitä toisentyyppisellä rasialla. äänivarsi
290 . Voimaa olisi saanut olla useimmilla levyillä hieman enemmän. Selkeys yleistä erottelukykyä, miten kokonaisuus jäsentyi ilman viipaloitumista
ja ylianalyyttisyyttä. Kirkkailla äänityksillä diskantissa saattoi olla tarpeettoman paljon
energiaa. Jos
näin arvokasta soitinta olisin ostamassa, Dps olisi vakava vaihtoehto. Pölykannella varustettuna.
info
Bauer Audio dps & Transfiguration Axia S
Bauer Audio dps
Hinta:
9 760 . Kokeilin pientä basson nostoa, ja tämä toi toistoon jykevyyttä sävyjen kuitenkaan kärsimättä.
Tosin ei tämä soitinkokonaisuus missään nimessä
ole ponneton.
Kun lautaselle pyörähti sopivasti lahjaksi saatu
Dave Brubeckin kvartetin legendaariset Carnegie Hallin ja Euroopan konsertit, Gene Wrightin kontrabassossa ja Joe Morellon bassorummussa oli juuri sopiva
määrä vääntöä.
Ranskan Philipsin korskeasti nimitetyllä Super Artistique-Stereo-sarjaan kuuluvalla Purcell A NotreDamella legendaarisen urkurin Pierre Cochereaun
käsi- tai ehkä enemmän jalka-alaa on fantastisen
kiinteä ja monisävyinen jalkiosointi. (dps 3, dps äänivarsi)
7 190 . pölykansi
Transfiguration Axia S
Hinta:
1 500 ?
Lisätietoja:
PolarVox Oy, (09) 58400408, www.polarvox.fi,
bauer-audio.de, www.profundo.us
Tekniset tiedot
Pyöritikoneisto dps
Tyyppi:
Nopeudet:
Mitat (lxkxs):
Virtalähde:
Massa:
Viimeistelyvaihtoehdot:
Hihnavetoinen levysoitin
33 ja 45 rpm
45 x 18 x 35 cm
dps3: 10,5 x 10,5 x 27 cm
18 kg (soitin), 3 kg virtalähde
Useita
Äänirasia Transfiguration Axia S
Tyyppi:
Moving coil
Sovitusimpedanssi:
100 ohmia
Suositeltava neulapaino: 2,0 g. Jousittamattoman
rakenteensa ansiosta sitä ei tarvitse alvariinsa säätää,
eikä varren käsiteltävyydessä ei ollut moittimista.
56
Edellä on tullut selväksi, että äänenlaadultaan soitin
on eturivissä. Mutta kuten hyvälaatuisella diskanttielementillä, yläpään toisto oli sävykästä eikä riipinyt korvaa, jollei tätä äänityksessä valmiiksi ollut.
Alemman alueen toisto oli tarkkaa ja sävyjen erottelu erinomaista. Varsinkin lyömäsoitinten osuus teki toistuvasti
ison vaikutuksen.
Dps oli miellyttävä tuttavuus. A-puolen päättävällä ylitempoisella
Samba Songilla on pitkät basso- ja rumpuosuudet, jotka dps toisti luistavan kurinalaisesti.
Useilla levyillä erinomainen läpinäkyvyys ja tarkkuus ja detaljirikkaus saivat vastaavat cd-versiot kalpenemaan